31.5.2017

Asiakastarina: Maija on 98-vuotias veteraanikuntoutuja


Fysioterapeutin työ on ihmisläheistä asiakaspalvelutyötä

Olen ollut fysioterapeutti seitsemän vuotta. Päivän mittaan kohtaan kymmeniä ihmisiä: asiakkaat, heidän omaisensa, hoitokotien henkilökunta. Ihmisten kohtaaminen on yksi tämän työn rikkauksista.

 

Yhden päivän aikana saan kuulla monenlaisia tarinoita: aamun asiakkaan muistojen mukana pääsen kalastamaan ja veneilemään Turun saaristoon, lounaan jälkeen osallistun asiakkaan australianpaimenkoirien mukana agilitykisoihin ja iltapäivän kotikäynnillä saan nauraa vatsani kipeäksi, kun ylpeä isoäiti kertoo lapsenlapsen kommelluksista päiväkodissa.  Yksi vuosien varrella kohtaamani asiakas on veteraanirouva Maija (nimi muutettu).

 

Maija

 

Maija on 98-vuotias ja hän saa veteraanikuntoutusta. Olen hänen luonaan kotikäynnillä ja teemme liikkuvuusharjoituksia olkanivelille. Lisäksi harjoitamme tasapainoa ja alaraajojen lihasvoimaa. Maijan ryhti on painunut etukumaraan ja tasapaino horjuu.

– Se on tuo vanhuus tainnut tulla, Maija nauraa.

Edellisellä käynnillä olemme sopineet, että haastattelen Maijaa nettisivuillemme ja jumppatuokion päätteeksi istahdamme olohuoneen sohvalle. Maija nappaa heti sohvapöydältä voimakahvan ja rutistelee sitä käsillään. Sormien tunto on iän mukana kovasti heikentynyt ja sormet ovat turrat. Sekään ei hidasta Maijaa, hän on vuoden aikana värittänyt täyteen kymmenen värityskirjaa.

– Siinä mukavasti kuluu aika, joskus sitä unohtuu yötä myöten värittelemään, Maija taas nauraa.

Käsitöitä Maija ei ole vuosiin pystynyt tekemään, mutta värikynät vielä pysyvät sormissa.

Kun kysyn Maijalta, että mikä onkaan salaisuus pitkään ikään, Maija ei osaa sanoa.

– Kai se on niistä geeneistä kiinni, meillä on pitkäikäistä väkeä suvussa.

Maijan vointi on iästä huolimatta pysynyt niin hyvänä, että hän on pystynyt asumaan kotonaan eikä hän tarvitse kotihoidon apuja.

– Aamuisin keittelen itse puurot ja päivällä pojat tuovat niin paljon ruokaa, ettei syödä kerkiä.

Myös naapurit auttavat Maijaa tarvittaessa.

Maijalla on tapana käydä joka päivä ulkona kävelyllä. Kävelylenkin jälkeen Maija käy lattialle tekemään omia voimisteluliikkeitään.

– Välillä laiskuus vaivaa, mutta suomalaisella sisulla sitä taas jaksaa. Pitää ottaa itseä niskasta kiinni ja lähteä ulos. Vatsakin toimii kun jaksaa liikkua. Välillä kestää puolikin tuntia saada takki päälle, mutta kyllä se sitten aikanaan onnistuu, Maija kertoo.

Olkanivelten liikkuvuus on iän myötä rajoittunut niin, että kädet eivät juuri nouse.

– Keittiön kaapistakin kun kurkottelee mukia, niin se pitää nopeasti tyrkätä liikkeelle ja pudottaa lattialle ja toivoa ettei mene rikki. Onneksi ovat kestäviä mukeja, Maija nauraa iloisesti ja vanha, hauras keho hytkyy naurun tahtiin.

Voimakahva on vaihtunut piikkipalloon ja jutellessaan Maija pyörittelee sitä jalkaansa vasten.

Maija on Sievistä kotoisin. Perheellä oli majatalo, jossa Maija teki töitä. Hän on toiminut myös kokkina ja talonmiehenä.  Sota aikana hän oli lotta.

"Sota sotki kaiken. Meiltäkin lähti sotaan auto ja hevonen. Kuusi veljeä joutui sotimaan. Yksi veli kaatui rintamalla ja toinen veli astui miinaan ja molemmat jalat jouduttiin amputoimaan. Äiti itki, että sotaa vartenko ne pojat piti kasvattaa, Maija muistelee surullisena ja kasvojen rypyt ja varjot näyttävät hetken tummemmilta.

 

Nopeasti ilme taas kirkastuu.

– Sodan takia pääsin naimisiinkin vasta vanhana, 29-vuotiaana, Maija virnistää.

Hän muutti miehensä ja kahden poikansa kanssa Ouluun 49-vuotiaana. Mies ehti asua Oulussa neljä vuotta kunnes menehtyi auto-onnettomuudessa.

– Pitempään olen ollut leskenä kuin ehdin olla naimisissa, Maija toteaa.

Muistot ovat tallella ja tarinoita riittää, mutta Maija seuraa myös ajankohtaisia asioita. Hän seuraa tv:stä uutisia ja urheilukilpailuja.

– Se miljonääriksi ohjelma on jännittävä, Maija kertoo ja juontaja Jaajo Linnonmaakin on kuulemma ihan hyvä.

Maija lukee paljon sekä lehtiä että kirjoja. Edellinen luettu kirja on Aino-Kaisa Saarisesta kertova Tahto.

– Ihan mielenkiintoinen se oli, Maija toteaa.

Yhteen asiaan Maija ei enää vanhoilla päivillään ole suostunut.

– Kännykkää en halua, en rupia ollenkaan. Ulkonakin näyttää aina siltä, että nuoriso menee nokalleen kun tuijottavat vaan kännykkää.

Muistojen ja naurun keskellä Maijaa kuitenkin jo väsyttää. Häntä mietityttää, että miksi häntä pidetään täällä näin kauan. Kuolema ei pelota.

 

"Kaikki tutut odottaa jo Taivaan isän luona, Maija hymyilee surullisena. Kuolema on niin laitosmaista nykyään. Ennenhän sitä hoidettiin kaikki kotona ja kotoa sai lähteä, Maija mietiskelee. Elämä on opettanut ja monenlaista olen nähnyt, mutta kaikesta selviää. Aina ei muista olla niin kiitollinen kuin pitäisi, Maija vielä toteaa ja on aika nousta sohvalta kahvin keittoon.

Maijan fysioterapeuttina minulla on ollut ilo ja kunnia kuunnella Maijan tarinoita ja elää muistoja hänen kanssaan. Olen kiitollinen siitä, että polkumme ovat kohdanneet ja olen saanut tavata hänet. Kohtaamani asiakkaat ja heidän tarinansa ovat tehneet minun elämästäni rikkaampaa.

Kiitos Teille.

 

staff_salla_vierela_fysioterapeutti

Salla Vierelä

fysioterapeutti, ravintovalmentaja
salla.vierela(ät)osfysio.fi

08 521 1991

Jaa kirjoitus

Twitter Google Facebook