31.5.2017

Mista kipu johtuu ja kuinka sita hoidetaan?



 

Monipuolista apua kipuun

Tilastojen mukaan noin 800 000 suomalaista kärsii kroonisesta kivusta ja 3 % väestöstä pitkäaikaisista kipuoireista. Noin miljoonalla suomalaisella on nivelrikkoa, selkäkivuista kärsii myös lähes miljoona ihmistä ja niskavaivoja on noin 600 000:lla.

Kipu voi koskettaa meitä kaikkia

”Fysioterapeutti? No sinähän olet sitten varmasti hyvässä kunnossa eikä sinulla ole mitään kipuja missään!” Kommentti, jonka jokainen fysioterapeutti on joskus kuullut. No, nyt voin paljastaa, että väite ei pidä paikkaansa. Meillä fysioterapeuteilla on ihan samanlainen inhimillinen, kuluva keho niin kuin jokaisella ihmisellä. Meillä on samanlaisia vaivoja ja samanlaisia kipuja.

Minulla todettiin välilevynpullistuma ja nikamien kulumaa alaselässä kun olin 25-vuotias.

Välilevynpullistuma aiheuttaa minulle alaselän puutumista ja kovaa, vihlovaa ja sähköiskumaista kipua, joka säteilee molempiin alaraajoihin. Lisäksi minulla on lantiossa virheasento, joka johtuu tiettyjen lihasten kireydestä ja toisten heikkoudesta.

Kipujen ollessa pahimmillaan, minun on vaikea istua tai kävellä, en pysty kumartumaan ja esimerkiksi imurointi on erittäin tuskallista. Oikeastaan mikä liike tahansa saattaa tuikata kirvelevän vihlaisun alaselkää pitkin jalkoihin asti. En tiedä milloin olen pullistuman saanut, tämä vaiva ei katso ikää ja se voi iskeä vieläkin nuoremmille.

Kipu viestii ettei kaikki ole kunnossa

Kipu ja kehon rakenteiden kulumat ovat aina merkki jostain. Kehomme toki rappeutuu vuosien mittaan, mutta kipu on aina merkki siitä, että jokin on pielessä.

Päästä varpaisiin kehomme koostuu luisista rakenteista ja pehmytkudoksista, joiden kuuluu olla tietyssä asennossa toisiinsa nähden ja osien kuuluu liikkua tietyllä tavalla toisten osien kanssa. Kun jokin osa kiristää liikaa, toinen löystyy. Kun yksi osa on liian aktiivinen, toinen heikentyy.

Kun osat eivät toimi niille kuuluvalla voimalla ja liikeradalla, ne alkavat kulua, kiristää, hangata, hiertää ja painaa hermoja. Näin syntyy kipu, jota tunnemme.

Nivelrikko on yleinen kivun aiheuttaja

Yksi kivun aiheuttaja on nivelrikko. Nivelrikko on maailman yleisin nivelsairaus, jonka esiintyvyys lisääntyy ikääntyessä. Yli 75-vuotiaista naisista 32 % ja miehistä 16 % kärsii polven nivelrikosta.

Lonkan nivelrikko on joka viidennellä yli 75-vuotiaalla. Osa heistä kärsii kovista nivelkivuista ja vaiva rajoittaa pahoin heidän toimintakykyään ja liikkumistaan.

Polvi- ja lonkkanivelrikko aiheuttaa suuria kustannuksia yhteiskunnalle: pelkästään sairauspäivärahoina maksetaan yli 25 miljoonaa euroa vuodessa.

Nivelrikon vuoksi päädytään usein työkyvyttömyyseläkkeelle.  Mitä pitempään kipu jatkuu, sitä todennäköisemmin sen ohelle tulee psykologisia, sosiaalisia, ammatillisia, taloudellisia, vakuutuskorvauksiin tai eläkehakemuksiin ja perhesuhteisiin liittyviä ongelmia. (www.niveltieto.fi)

Fysioterapiasta apua kivun hoitoon

Fysioterapialla pystytään hoitamaan kipua hyvin monipuolisilla menetelmillä. Fysioterapiassa tutkimme asiakkaan, etsimme kivun aiheuttajan ja hoidamme ongelman, emme vain lievitä oiretta.

Fysioterapiaan kuuluu kipuja lievittävä ja liikkuvuutta parantava manuaalinen hieronta ja faskiakäsittely sekä nivelten mobilisointi. Käytämme ultraäänihoitoa sekä kinesio- ja urheiluteippauksia, jotta saamme nivelen parhaaseen mahdolliseen asentoon ja kivun lievittymään.

Asiakkaan oma aktiivisuus on myös tärkeää. Jotta kaikki kehon osat toimisivat niin kuin niiden kuuluisi ja jotta kivun aiheuttaja saataisiin hoidettua, tarkoittaa se usein jonkin osan vahvistamista ja jonkin osan venyttelyä ja rentouttamista.

Asiantuntijana me osaamme antaa juuri oikeat täsmäharjoitteet, joilla edistetään ja ylläpidetään mahdollisimman hyvää, kivutonta lihastasapainoa. Fysioterapiaan eivät kuulu uskomushoidot. Fysioterapiassa ei käytetä magneettikoruja tai reikihoitoa. Myös akupunktio on itämaista uskomuslääkintää, jolle ei ole tieteellistä perustetta.

Sähköhoito ennemmin kuin akupunktio

Akupunktion sijaan me hoidamme kiputiloja elektroterapialla eli sähköhoidolla. Sähköhoidolla pystytään hoitamaan niin akuutteja vammoja kuin kroonista kipuakin. Sähkövirralla on todistetusti fysiologisia vaikutuksia elimistöömme, toimiihan oma sydämemmekin sähköisten signaalien ansiosta. Sähkövirta vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja verenkiertoa, jolloin vaurioitunut kudos saadaan paranemaan nopeammin. Samalla sähkövirta vapauttaa elimistössä kipua lievittäviä hormoneja.

Sähköhoidossa on erittäin tärkeää valita oikea virtamuoto, oikeat asetukset ja oikeat elektrodien asettelut, jotta saadaan aikaan haluttu vaikutus. Sähköhoito toteutetaan asiakkaan mahdollisuuksien mukaan tiiviillä hoitojaksolla ja kotihoitolaitteen tuella, jolloin saadaan mahdollisimman hyvä hoitotulos.

Minun kipuihini auttoi McKenzie-fysioterapia. McKenzie-fysioterapialla hoidetaan välilevyongelmista aiheutuvia kipuja erinomaisilla hoitotuloksilla jo yhdellä hoitokerralla. Asiakkaat ovat välttyneet jopa leikkaushoidoilta. McKenzie – koulutuksen käynyt kollega tutki selkäni ja antoi minulle täsmäharjoitteet, joilla saan kipuni lievittymään ja säännöllisellä harjoittelulla loppumaan kokonaan.

Vaikka olen fysioterapeutti, inhimillisenä ihmisenä en aina jaksa suorittaa harjoitteita tarpeeksi tunnollisesti, jolloin kivut palaavat. Kivun kanssa ei kuitenkaan tarvitse sinnitellä. Kipua voidaan lievittää ja sen aiheuttaja voidaan hoitaa jopa kokonaan pois monipuolisilla fysioterapian menetelmillä.

Älä jää kipusi kanssa yksin, anna meidän auttaa.